Tasa-arvoasiain neuvottelukunta (Tane) vaatii, että Suomi laatii oman sateenkaaripoliittisen toimintaohjelman.
Ohjelmalla edistettäisiin suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuoliseen moninaisuuteen liittyviä poliittisia parannuksia kaikilla hallinnonaloilla.
Ohjelma kokoaisi jo olemassa olevat linjaukset yhteen, ja siinä nimettäisiin vastuutahot sekä seurattaisiin tavoitteiden toteutumista.
Neuvottelukunnan varapuheenjohtajan Bella Forsgrénin mukaan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen sekä sateenkaariperheiden oikeuksia ajavien kansalaistoimijoiden, kuten järjestöjen sekä myös tutkijoiden, tulee olla mukana tekemässä ohjelmaa jo sen valmisteluvaiheessa.
Viimeisten vuosikymmenten aikana on tehty tärkeitä parannuksia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksiin, Tane kirjoittaa tiedotteessaan ja muistuttaa samalla, ettei työ ole vielä läheskään valmista.
– Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden positiivista kehitystä ei voi pitää itsestäänselvyytenä, vaan sen eteen on tehtävä aktiivisesti töitä, Tanen puheenjohtaja Jirka Hakala sanoo tiedotteessa.
Tasa-arvoasiain neuvottelukunta on yksi Suomen kolmesta tasa-arvoviranomaisesta, ja sen jäseninä on kansanedustajia eduskuntavaalien mukaisessa suhteessa.
Tane vaatii lisäksi muun muassa intersukupuolisten lasten kiireettömien, lääketieteellisten ja ei-välttämättömien kehoa muokkaavien toimenpiteiden kieltämistä ja esittää, että muunsukupuolisten juridisen sukupuolen vahvistamista tulisi selvittää.
Psykoanalyytikot pyytävät anteeksi sairausleimaa
Suomen Psykoanalyyttinen Yhdistys (Spy) pyytää virallisesti anteeksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille psykoanalyyttisen teorian nimissä esitettyjä vahingollisia väittämiä ja käytännöistä aiheutunutta kärsimystä ja kulttuurista leimautumista.
– Seksuaalisessa suuntautumisessa ja sukupuolen moninaisuudessa ei ole kyse sairaudesta tai psyykkisen kehityksen häiriöstä vaan ihmisyyden monimuotoisuudesta, kertoo Spy tiedotteessaan.
Sateenkaarivähemmistöille tukea tarjoava Sinuiksi-palvelu on teettänyt kyselytutkimuksen, jonka vastauksien perusteella suurin osa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöstä kokee edelleen turvattomuutta terveydenhuollon palveluissa ja altistuu tietämättömyydestä ja asenteista johtuville loukkauksille.