"Äärimmäisen tuhoisa Baltian maille" – Kaliningradin kuvernööriltä raju visio vastaukseksi Liettualle

Kaliningradin kuvernööri Anton Alihanov on luovuttanut Venäjän presidentinhallinnolle ja hallitukselle omat vaihtoehtonsa vastatoimista Liettuan toimeenpanemille EU-sanktioille. Kuvernööri Alikhanov sanoo, että vastaus voi olla "äärimmäisen tuhoisa" Baltian maille. Samalla hän arvelee, ettei vastapakotteita tarvita. Asiasta kertovat venäläiset talouslehdet Kommersant ja RBK.

Venäläismediassa on ollut viime viikolla esillä, että EU valmistelee parhaillaan sanktioihin muutosta, että ne eivät koskisi Venäjältä Kaliningradiin ja Kaliningradista Liettuan kautta kulkevaa liikennettä.

Venäläismedian mukaan Liettua jarruttelisi tätä.

Liettua otti 18. kesäkuuta käyttöön EU-pakotteita tavaravientiin kauttansa. Kaliningradin maantieteellisen sijainnin vuoksi se tarvitsee tavaratuontia emo-Venäjältä Liettuan kautta. Pakotteiden astuttua voimaan esimerkiksi Venäjän turvallisuusneuvoston sihteeri Nikolai Patrushev ja Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov jyrähtivät, että Venäjän vastaus tulee olemaan tuhoisa.

Venäjän ulkoministeriö kutsui Liettuan pakotteiden myötä myös EU:n Venäjän suurlähettiläs Markus Edererin puhutteluun. Tämä kertoi toivoneensa asiaan diplomaattista ratkaisua. Venäjän mukaan maan ja EU:n aiemmat sopimukset estävät Liettuan asettamat pakotteet ja Venäjä toivoo diplomaattiseksi ratkaisuksi näiden sanktioiden perumista.

Kaliningradin kuvernööri Alihanovin mukaan alueen viranomaiset luottavat nyt, että Liettuan kauttakulkukielto perutaan.

– Olen laatinut luonnoksen vastatoimiksi ja toimittanut ne hallitukselle ja presidentinhallinnolle. Nämä ovat luonteeltaan erilaisia toimenpiteitä, mutta keskustellaan niistä, jos niiden hyväksymistarve toteutuu. Toistan, että meillä on vastattavaa ja se on erittäin kriittinen Liettualle, Alihanov sanoi useiden venäläismedioiden mukaan.

Alihanov ei suostunut kertomaan venäläismedialle, millaisista pakotteista on kyse.

– On ennenaikaista ottaa niitä käyttöön, koska maansiirtorajoitukset saatetaan vielä poistaa. Taloudellista vastausta voi kuitenkin verrata neutroniaseisiin. Moskova voi saada aikaan, että puolta Liettuan taloudesta ei ole olemassa.

Kaliningrad ja Liettua ovat naapureita, joilla on keskenään kanssakäymistä myös ihmisten arkisella tasolla, ei vain taloudellisesti ja hallinnollisesti. Kaliningrad on monille venäläisille pieni, kaukainen alue, josta he olisivat valmiita luopumaan kokonaan. Maalle se on kuitenkin strategisesti tärkeä.

– Ellet halua olla tekemisissä isoveljesi kanssa, älä koske vauvaan, Alihanov lisäsi.

Ilmeisesti hän viittasi tällä Kaliningradille asetettuihin pakotteisiin ja siihen, että Kaliningrad on joutunut asiassa sijaiskärsijäksi. Isoveli on ilmaissut jo aiemmin voimakkaan puolustustahtonsa.

EU on asettanut pakotteita Venäjää kohtaan, koska Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. EU pyrkii pakotteilla siihen, että kova taloudellinen paine pakottaisi Venäjää muuttamaan toimintaansa.

Venäläismedia ei kerro, milloin Kaliningradin kuvernööri antoi näkemyksensä vastatoimista. Alihanov kertoi viime viikolla Moskovan työmatkastaan, jossa hän sanoi puhuneensa keskushallinnon edustajien kanssa maarahdin korvaavan merirahdin tariffeista, jotta kuljetukset eivät muodostuisi maareittejä kalliimmiksi Kaliningradille. Hän kertoi puhuneensa myös energia-asioista. Kuvernööri kertoi neuvotteluista Telegram-kanavallaan julkaistulla videolla, jossa hän istuu taksimatkalla lentokentälle Moskovassa.

Hän päätti viestinsä ilmoitukseen, että on seuraavana päivänä kotona ja jos on ilmoitettavaa, hän palaa linjoille.

Ennen matkaansa Moskovan matkaansa Alihanov kertoi, että laivarahteja Kaliningradiin on jo saapunut. Matkansa seuraavana päivänä hän julkaisi Telegrammissa videon, jossa näkyy juuri saapunut rahtilaiva, jonka hän kertoi olevan osa "merisiltaa". Lisäksi hän julkaisi monta videota mursusta, jonka sanoi seuranneen rahtilaivaa ja joka on asettunut rantaan lepäilemään. Tämän jälkeen Kaliningradin kuveröörin Telegram-kanava on ollut hiljainen.

Alihanov ei maininnut Telegram-videollaan puhuneensa vastatoimista Liettuaa vastaan. Video on tarkoitettu ensisijaisesti hänen venäläisille ja ennen kaikkea kalingradilaisille seuraajilleen. Videolla hän antoi analyyttisen, maltillisen ja ratkaisukeskeisen kuvan neuvotteluistaan.

Video viesti uuden venäläissukupolven johtajuutta ja habitusta.

Venäjällä on syksyllä kuvernöörinvaalit. Omilleen Alihanov vaikuttaa viestivän, että hän kyllä ratkoo käytännön ongelmat, kaikki on kunnossa, ei hätää. Isompi kuvio on sitten toinen asia.

Aiheesta kertoivat esimerkiksi venäläiset talouslehdet Kommersant ja RBK.

Uutissuomalainen on uutisoinut Kaliningradin tilanteen kehittymisestä esimeriksi täällä, täällä ja täällä.

Mainos: Relax Center

Mainos: Relax Center

HydraFacial – 3 vaihetta, 30 minuuttia

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Etusivulla nyt

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut