Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Venäjän miehityshallinto otti kiinni tulenjohtajiksi epäiltyjä ukrainalaisia Hersonissa, Ukrainan ohjusiskut katkoneet venäläisten huoltoreittejä

Venäjän miehityshallinto on ottanut Etelä-Ukrainassa kiinni yli 20 ihmistä, joiden epäillään auttaneen Ukrainan armeijaa ja tiedustelupalvelua tärkeiden strategisten kohteiden tuhoamisessa, kertoo miehityshallinto venäläismedian mukaan.

Ukraina on vastahyökkäyksellään katkaissut Venäjän huoltoreittejä Hersonissa niin, etteivät venäläiset käytännössä pääse Inhulets- ja Dneprjokien yli, kertoi Britannian puolustusministeriö päivittäisessä tiedusteluraportissaan torstaina.

Ukraina on vahingoittanut Dneprin yli kulkevia siltoja ohjuksillaan niin, että esimerkiksi noin kilometrin mittainen Antonivskyi-silta lähellä Hersonin kaupunkia on todennäköisesti käyttökelvoton, puolustusministeriö kertoi.

Venäjän valtiollisen Ria Novosti -uutistoimiston mukaan pidätetyt ukrainalaiset toimivat juuri tulenjohtotehtävissä, eli osoittivat maaleja Ukrainan aseille Hersonin alueella.

Ukraina valmistelee energiaviennin lisäämistä EU:hun

Ukraina valmistelee energiaviennin lisäämistä Euroopan unionin alueelle, presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoo puheessaan. Presidentti pitää katsauksensa joka ilta.

Presidentti sanoo, että vienti tuo Ukrainalle ulkomaista valuuttaa ja samalla auttaisi maan kumppaneita vastustamaan Venäjän painostusta energiakysymyksessä.

– Kotimaisen sähköntuotantomme ansiosta teemme Ukrainasta vähitellen yhden Euroopan energiavarmuuden takaajista, Zelenskyi sanoi viestissään.

Ukrainan sähköverkko yhdistettiin Euroopan verkkoon maaliskuussa. Tarkoituksena on ollut pitää jakelu toiminnassa sodasta huolimatta.

Ukraina alkoi tässä kuussa viedä energiaa Euroopan unionin alueelle. Toimitukset tapahtuvat EU-maa Romanian kautta.

Energiaongelmat sodan sivutuotteina

Energia on ollut kuuma puheenaihe Euroopassa niin Venäjään kohdistuneiden pakotteiden takia. Lisäksi venäläinen Gazprom on vähentänyt Nord Stream putken kautta tehtäviä kaasutoimituksia Eurooppaan.

EU-maat ovat syyttäneet Venäjän kostavan energia-alalla sille sodan takia asetettuja pakotteina. Venäjä on puhunut Nord Stream -putken teknisistä ongelmista. Unionissa ei kuitenkaan ole nielty Venäjän väitteitä.

EU on tukenut Ukrainaa Venäjän hyökättyä maahan. Venäjään kohdistuneiden pakotteiden lisäksi Ukraina on otettu unionin jäsenehdokkaaksi.