Konsernijohtaja Torbjörn Magnussonin mukaan Nordea-omistuksista luopuminen lievensi sijoitustuottojen markkina-arvojen heikkenemistä.
Sampo-konsernin tulos notkahti lähes kolmanneksella vuoden toisen neljänneksen aikana.
Sammon tulos ennen veroja oli huhti-kesäkuussa 499 miljoonaa euroa, kun vastaavana aikana edellisvuonna tulos oli 710 miljoonaa euroa.
Konserni kertoo alkuvuodelta vahinkovakuutuksen vahvasta suorituksesta, mutta sijoitusmarkkinoiden haasteet ovat painaneet tulosta. Pääomamarkkinoiden heilunta ja yleinen epävarmuus ovat konsernin mukaan edelleen lisääntyneet toisen vuosineljänneksen aikana.
Toisen vuosineljänneksen aikana Sampo luopui kokonaan omistuksistaan Nordeassa. Sampo myi loput omistamansa Nordean osakkeet 1,8 miljardilla eurolla huhtikuussa.
Ilman Nordean osakkeiden myyntiä Sammon tulos ennen veroja oli 424 miljoonaa euroa. Sammon konsernijohtajan Torbjörn Magnussonin mukaan Nordea-omistuksista luopuminen osittain lievensi sijoitustuottojen markkina-arvojen heikkenemistä.
Nordea-omistuksista luopumisen myötä Sammolla on ylimääräisiä pääomia, joiden tehokkaaseen käyttöön se on Magnussonin mukaan sitoutunut.
– Käynnistimme miljardin euron suuruisen omien osakkeiden osto-ohjelman kesäkuussa. Tätä edelsi kahden aiemman osto-ohjelman myötä tehty miljardin euron suuruinen pääoman palautus ja 2,2 miljardin euron suuruinen osinko vuodelta 2021, Magnusson kertoo tiedotteessa.
Muokattu 17:35: vaihdettu Sampo Pankin kuva Sampo Groupin logoon. Sampo Pankki myytiin Danske Bankille vuonna 2007.