Kuoleman kohtaaminen voi tehdä lapsen pelokkaaksi, vihaiseksi tai kipeäksi – kuolemasta kerrottaessa lasta ei pidä jättää oman mielikuvituksensa varaan

Lapset voivat reagoida sukulaisen tai muun tutun kuolemaan monin eri tavoin. Hyvin pieni lapsi ei ymmärrä kuoleman merkitystä, mutta aistii läheistensä surun ja tarvitsee turvallista syliä ja lohdutusta. Alle kouluikäiset lapset eivät ymmärrä vielä kuoleman lopullisuutta ja saattavat reagoida hyvinkin kevyesti.

Kuolema usein näkyy jollakin lailla lapsen leikeissä. Hyvin tavallista on myös se, että lapsella herää suuri pelko omasta tai vanhemman kuolemasta, kertoo Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) vanhemmuuden tuen asiantuntija Anna Puusniekka.

– Jos esimerkiksi isovanhempi on kuollut johonkin sairauteen, lapselle on tärkeää luoda turvallisuudentunnetta ja vakuuttaa, että sairastuminen ei merkitse kuolemaa ja ihmiset kuolevat pääosin vanhoina, Puusniekka sanoo.

Lapsi saattaa läheisen kuoleman jälkeen olla itkuinen ja alakuloinen tai saada herkästi raivonpuuskia. Hän voi heräillä öisin tai nähdä painajaisia. Osa lapsista reagoi fyysisesti esimerkiksi pääsäryllä, vatsakivulla tai keskittymisvaikeuksilla.

Myös aluksi kevyesti asiaan suhtautunut lapsi saattaa alkaa oireilla vasta myöhemmin. Puusniekka muistuttaa, että kaikenlaisten reagointitapojen tulee olla sallittuja.

Puusniekan mukaan lasten reagointitapoihin vaikuttavat esimerkiksi se, kuinka läheinen vainaja on ollut lapselle ja kuinka yllättäen tilanne on tullut. Jos kuolemantapaus on aivan perheen ytimessä – vainaja on lapsen vanhempi tai sisarus – lapsi on vielä jämäkämmän tuen tarpeessa, sillä kuolema järkyttää lapsen jokapäiväistä elämää.

Kaikenikäisten lasten turvallisuudentunnetta voi vahvistaa sylin ja läheisyyden kautta.

Kuolemasta kerrottava konkreettisesti

Puusniekan mukaan lapselle kannattaa kertoa kuolemasta totuudenmukaisesti. Pieni lapsi ajattelee vielä konkreettisesti ja siksi erityisesti hänen kanssaan olisi hyvä puhua kuolemasta hyvin konkreettisella tasolla. Esimerkiksi termi ”nukkui pois” on lapselle hyvin abstrakti ja voi johtaa jopa nukahtamisen pelkoon.

– Lapselle voi sanoa esimerkiksi, että mummo on nyt kuollut: hänen sydämensä lakkasi lyömästä, jolloin ihminen ei enää elä. Jos pienelle lapselle puhuu kovin epämääräisesti, hänen mielikuvituksensa saa liikaa tilaa ja hän saattaa täyttää tarinan aukkoja omilla kuvitelmillaan, Puusniekka kertoo.

Aikuisen olisi myös hyvä hieman kysellä, mitä lapsen mielessä liikkuu. Näin aikuinen saa tarvittaessa oikaistua vääriä kuvitelmia, eikä lapsi jää oman mielikuvituksensa varaan.

Puusniekan mukaan 6-vuotias lapsi alkaa jo hiljalleen ymmärtää kuoleman lopullisuutta, ja hänellä saattaa herätä paljonkin kysymyksiä.

– Olisi hienoa, jos aikuinen pystyisi antautumaan keskustelulle. Joskus se voi vaatia, että aikuinen käy ensin itsekseen läpi omaa suhtautumistaan kuolemaan. Lapsen kysymykset voivat olla vaikeita, jolloin on ihan ok sanoa, että ei tiedä vastausta. Lapsi saa usein avun jo siitä, että on lupa ja mahdollisuus puhua kaikesta, mikä mietityttää.

Murrosikäinen nuori saattaa herkästi vetäytyä omiin oloihinsa tai esimerkiksi kieltäytyä menemästä hautajaisiin. Puusniekka kannustaa vanhempia houkuttelemaan nuorta mukaan porukkaan ja myös jättämään jäähyväiset, sillä hautajaisista poisjääminen saattaa jälkeenpäin harmittaa.

Surusta vapaita hetkiä kannattaa vaalia

Arjen rutiinit ja rytmit tulisi pyrkiä säilyttämään kaikenikäisten lasten kanssa myös menetyksen jälkeen. Jos suru on kotona läsnä hyvin voimakkaasti, on tärkeää, että elämä jatkuu tavalliseen tapaan esimerkiksi päiväkodin, koulun ja harrastusten merkeissä, sanoo Mieli ry:n asiantuntijapsykologi Elina Komulainen.

– Myös kotona tulisi olla surusta vapaita hetkiä. Jos vanhempi on itse niin surullinen, ettei hänellä ole voimavaroja tuen ja läheisyyden antamiseen, tämän roolin voi ottaa joku muu tuttu aikuinen, jotta lapsella on edelleen elämässään turvallinen ja toimintakykyinen huolehtija. Jos tukiverkostot ovat heikot, saatavilla on myös ammattiapua.

Komulainen muistuttaa, että vanhemman on tärkeää purkaa omaa suruaan muiden ihmisten kanssa, jotta kotona on lapsen surulle tilaa. Toisaalta on tärkeää, että aikuinen antaa lapselle mallin siitä, että saa itkeä, ikävöidä ja olla surullinen. Jos lapsi säikähtää vanhemman surua, kannattaa pukea sanoiksi, että ei ole mitään hätää.

Temperamentiltaan rauhalliset lapset, jotka eivät näytä tunteitaan juurikaan ulospäin, voivat pyrkiä olemaan mahdollisimman vähän vaivaksi tai ottamaan jopa lohduttajan roolin.

– Vanhempi saattaa ajatella lapsen ottaneen kuoleman todella hyvin ja olla jopa tyytyväinen lapsen reippaudesta, mutta tosiasiassa kuolema varmasti koskettaa myös lasta. Aikuisen tulisi välillä siirtää omia tunteitaan syrjään ja kuulostella lapsen tuntemuksia.

Jos kuolemasta puhuminen tuntuu aikuisesta kovin hankalalta, tukea voi hakea kirjallisuudesta. Menetystä ja kuolemaa käsitteleviä lastenkirjoja löytyy paljon eri-ikäisille. Osalle lapsista on helpompaa samaistua kirjan hahmon tuntemuksiin kuin puhua spontaanisti omista tunteistaan.

Komulaisen mukaan kaikenikäiset lapset ja nuoret voivat hyötyä erilaisista rituaaleista – kynttilän sytyttämisestä, vanhojen valokuvien katselusta ja vainajan muistelusta. Vanhempi voi kannustaa lasta tai nuorta myös piirtämään, kirjoittamaan tai osoittamaan tunteitaan musiikin keinoin.

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut