Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto esittää kuudelle yritykselle 44 miljoonan euron seuraamuksia kilpailun rajoittamisesta

Kilpailu- ja kuluttajavirasto KKV esittää, että markkinaoikeus määrää kuudelle yritykselle yhteensä noin 44 miljoonan euron seuraamusmaksut yritysten välisestä kielletystä yhteistyöstä.

KKV:n mukaan Onninen, Dahl Suomi, Ahlsell, Uponor Infra, Uponor Suomi ja Pipelife Finland tekivät yhteistyötä muovisten LVI-infraputkituotteiden markkinoilla Suomessa vuosien 2009–2016 aikana.

Yritysten yhteistyön tavoitteena oli pitää tuotteiden markkinat niiden hallinnassa, sanoo KKV. Sen selvitysten mukaan yritykset ohjasivat yhteistyössä tuotteiden kauppaa toisilleen ja vaikeuttivat yhteistyön ulkopuolella olevien yritysten toimintaa.

– Yritysten lainvastainen yhteistyö on pehmittänyt kilpailua ja vaikeuttanut kilpailevien yritysten toimintaa. Yritysten pitää tehdä itsenäisesti liiketoimintapäätöksensä ja näin tässä ei ole toimittu. Yhteistyö on ollut haitallista asiakkaille kilpailun vähenemisen vuoksi, sanoo KKV:n ylijohtaja Timo Mattila.

Uponor Infra (30.6.2013 asti Uponor Suomi) ja Pipelife ovat Suomen suurimmat muovisten LVI-infraputkituotteiden valmistajat. Ahlsell, kesäkuusta 2016 Kesko-konserniin kuulunut Onninen ja Dahl ovat suurimmat infraputkituotteita myyvät tukut. KKV:n mukaan yritykset rajoittivat yhteisymmärryksessä valmistajien suoraa kaupankäyntiä asiakkaiden kanssa ja ohjasivat valmistajien tuotteiden jakelua ja myyntiä tukkuihin. Tukut pidättäytyivät myös ottamasta valikoimiinsa merkittäviä määriä kilpailevia tuotteita. Lisäksi yritykset pyrkivät yhteisesti estämään ja vaikeuttamaan yhteistyön ulkopuolisten yritysten toimintaa rajoittaakseen kilpailupainetta sekä vaikeuttamaan ulkomaisten toimijoiden tuloa Suomen markkinoille, KKV:n tiedotteessa sanotaan.

Yritysten markkinaosuus noin 70 prosenttia

Muovisilla LVI-infraputkituotteilla tarkoitetaan erilaisia maanrakennus-, sähkö- ja vesihuoltotuotteita, joita käytetään etenkin suurissa rakennusprojekteissa. Merkittävimpiä asiakkaita ovat valtio, kunnat, kaupungit, vesilaitokset ja suuret rakennusliikkeet. KKV:n mukaan yhteistyöhön osallistuneet yritykset ovat alan markkinajohtajia, joiden yhteenlaskettu markkinaosuus oli vuosina 2009–2016 sekä tukku- että valmistajaportaalla noin 70 prosenttia.

Onninen ja Uponor, jonka tytäryhtiöitä Uponor Infra ja Uponor Suomi ovat, ovat kiistäneet KKV:n väitteet.