Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

EU-komissio kertoi lisää yksityiskohtia ehdotuksistaan sähkökriisin taklaamiseksi – "Seuraavat talvet tulevat olemaan vaikeita"

EU-komissio antoi iltapäivällä lisää konkretiaa keinoihin, joita komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen kertoi aamun puheessaan unionin tilasta. Kyse on komission ehdotuksesta sähkökriisin taklaamiseksi.

Komissio haluaisi muun muassa leikata ydinvoimalle ja uusiutuvalle energialle muotoutuneita poikkeuksellisia tuottoja niin, että maksimihinta on 180 euroa megawattitunnilta. Lisäksi fossiiliselta energialta kerätään solidaarisuusmaksu.

Paketilla on tarkoitus kerätä kuluttajien hyväksi 140 miljardin euron maksut, joista ylimääräisten tuottojen leikkaus kattaa 117 miljardia euroa.

Lisäksi jäsenmaiden on muun muassa tarkoitus leikata huippukulutuksen ajalta sähkön kulutusta vähintään viidellä prosentilla.

Komissio ehdottaa myös, että jäsenvaltiot pyrkisivät vähentämään sähkön kokonaiskysyntää vähintään 10 prosentilla maaliskuun 2023 loppuun mennessä. Ne voivat valita itselleen sopivat toimenpiteet kysynnän vähentämiseksi ja myös sisällyttää niihin taloudellisen korvauksen.

Kysynnän vähentäminen kulutushuippuna oletetaan johtavan kaasun kulutuksen vähenemiseen 1,2 miljardilla kuutiometrillä talven aikana.

– Seuraavat talvet, ei vain tämä, tulevat olemaan vaikeita, varapuheenjohtaja Frans Timmermans EU-komissiosta arvioi asiaa koskevassa tiedotustilaisuudessa.

Tietoja julkaistusta paketista oli jo aiemmin vuotanut medialle.

"Venäjä manipuloi energiamarkkinaa"

Von der Leyen kuvaili venäläisen kaasun tuonnin merkittävää pudotusta, mutta kuvasi samalla Venäjän roolia Euroopan energiamarkkinoilla raadollisesti.

– Näemme myös, että Venäjä manipuloi aktiivisesti energiamarkkinaamme, hän sanoi.

Venäläisen kaasun hintakatto ei näytä puheen kokonaisuuden perusteella olevan ainakaan juuri nyt etenemässä. Tästä lopputuloksesta on tihkunut viitteitä jo viime perjantaista, jolloin Euroopan energiaministerit antoivat komissiolle ohjeistusta jäsenmaiden kannoista.

Von der Leyen ehdotti puheessaan myös uutta sääntelyä kriittisten raaka-aineiden turvaamiseksi. Käytännössä kyse olisi varannoista ja erinäisistä toimista, joilla turvattaisiin Litiumin kaltaiset kriittiset raaka-aineet, joiden jalostusketjussa Kiinalla on äärimmäisen merkittävä rooli.

Von der Leyenin puheen yksityiskohdat heijastavat myös laajemmin sitä, missä tilanteessa hän puheensa piti. Suuren energiapuheen sijaan se olikin kokonaisuutena ennen kaikkea puhe sodan kohdanneelle Euroopalle.

Puheensa aluksi von der Leyen totesikin, että vastaavaa keskustelua unionin tilasta ei ole koskaan aiemmin käyty sodan raivotessa Euroopan maaperällä.

Puhetta sota-ajan Euroopalle

Von der Leyen kuvasi, kuinka Eurooppa on onnistunut selviämään kriiseistä yhä nopeammin, ensin kauan vieneestä finanssi- ja eurokriisistä pandemiaan ja Venäjän sotaan.

– Tänä vuonna, kun Venäjän joukot ylittivät rajan Ukrainassa, vastauksemme oli yhtenäinen, päättäväinen ja välitön. Ja ajattelen, että voimme olla ylpeitä siitä. 

Komission puheenjohtaja oli pukeutunut sinikeltaisiin ja puhutteli Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin puolisoa Olena Zelenskaa, joka seurasi puhetta yleisöstä. Hän viittasi rohkeuteen sekä tämän perheen että muiden ukrainalaisten vastustaessa Venäjää.

– Tänään Ukraina seisoo vahvana, koska koko maa on taistellut. Katu kadulta ja talo talolta. Ja viime päivinä olemme nähneet ukrainalaisten rohkeuden maksavan itsensä takaisin, von der Leyen sanoi.

Von der Leyen puhui myös Euroopan tuesta Ukrainalle.

– Hyvä Olena, ilmoitan, että työskentelemme teidän kanssanne tukeaksemme vahingoittuneiden ukrainalaisten koulujen kunnostamista. Tarjoamme tarvitsemanne, 100 miljoonaa euroa, koska Ukrainan tulevaisuus alkaa kouluista ja lapsista.

Von der Leyen lupasi myös Ukrainan pääsyn EU:n roaming-alueelle. Roaming tarkoittaa sitä, että teleoperaattorin palveluita käytetään toisen operaattorin verkossa. Niin ikään hän kertoi komission työskentelevän Ukrainan kanssa sen eteen, että maalla olisi saumaton pääsy yhtenäismarkkinoille.

Von der Leyenin mukaan on oltava selväsanainen siinä, että pakotteet ovat nyt pysymässä.

– Venäjän armeija ottaa siruja astianpesukoneista ja pakastimista korjatakseen sotakalustoaan, koska puolijohteita ei enää ole, hän sanoi.

Urpilainen: Zelenskyin puolison läsnäolo oli symbolisesti tärkeää

Puheen jälkeen kansainvälisistä kumppanuuksista vastaava suomalaiskomissaari Jutta Urpilainen arvioi medialle, että puheessa oli tärkeää käyttää aikaa sotaa koskeviin kohtiin, jotka dominoivat puhetta. Hän piti myös symbolisesti tärkeänä, että Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin puoliso oli paikalla.

Von der Leyen on matkustamassa Kiovaan vielä tänään.

– Jos vertaa ehkä aiempiin puheisiin, niin siinä oli selvästi vähemmän uusia esityksiä. Koska nyt ollaan selvästi siinä vaiheessa komission työtä, jolloin keskitytään enemmän annettujen päätösten loppuun saattamiseen ja päätösten implementointiin kuin siihen, että komissio tekisi kovin paljon uusia esityksiä.