Vuoden 1982 taitteessa presidentti Mauno Koivisto, SDP:n puheenjohtaja Kalevi Sorsa, puoluesihteeri Erkki Liikanen ja eräät muut Suomen kärkidemarit saivat käsiinsä luottamuksellisen muistion.
Muistio oli leipätekstiltään vain vajaan kolmen konekirjoitusliuskan mittainen, ja sen sisältö tuskin tuli lukijoille täytenä yllätyksenä. Eurooppalaiset sosialistit olivat ajautuneet eri linjoille siinä, kuinka jyrkästi niiden olisi pitänyt suhtautua Moskovan toimintaan.
Muistion laatija, Paavo Lipponen, oli lähtenyt joulukuun lopussa kokoukseen Pariisiin Kalevi Sorsan sijaisena. Saksalainen demaritähti Willy Brandt oli pyytänyt Suomesta paikalle edustajan, jotta hän olisi saanut tukea ulkopoliittiselle linjalleen demarien kansainvälisessä yhteistyöjärjestössä, sosialistisessa internationaalissa.
Brandt johti järjestöä ja oli antanut sen nimissä lausunnon sen jälkeen, kun Neuvostoliitto oli painostanut Puolan hallinnon julistamaan maahansa sotatilan 16. joulukuuta 1981.
Sotatilan avulla hallinnon oli helpompi pyrkiä nujertamaan voimakeinoin riippumatonta ammattiyhdysliikehdintää, joka oli saanut alkunsa Gdanskin telakalla elokuussa 1980. Neuvostoliitto pelkäsi, että liikehdintä saattaisi irrottaa Puolan sen vaikutuspiiristä.
Osa eurooppalaisista demareista piti Brandtin lausuntoa aivan liian pehmeänä, mutta suomalaisiin aateveljiinsä Brandt saattoi luottaa.
Lipponen kuvaili muistiossa suhteellisen lakoniseen tyyliin, kuinka Saksan – ja tavallaan myös linjalle täyden tukensa tarjonneen Suomen – demarien suhtautumista asiaan määrittelivät Saksan ulkopoliittiset ja taloudelliset edut.
– Puolalaisten suurin länsisaksalainen velkoja on työväenliikettä lähellä oleva Bank für Gemeinwirtschaft, Lipponen kirjoitti.
Tekstissä arvioitiin myös mahdollisuutta, että Neuvostoliiton intervention seurauksena puolalaiset joutuisivat perääntymään mahdollisesti Länsi-Saksan alueelle. Tätä Lipponen piti kuitenkin teoreettisena, mikä saattoi olla myöhemmän historiankirjoituksen perusteella oikea tulkinta.
– Kaikki tämä ja paljon muuta perustelee varovaista linjaa, hän arvioi.
Oli silti eräs asia, jota Lipponen ei voinut paperinsa kirjoitushetkellä tietää. Muistiossaan hän tuli dokumentoineeksi myös taustasyyn sille, miksi hän itse päätyi Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun virkamiehen arvioinnin kohteeksi CIA:n salaisessa muistiossa.
Arkistot avautuivat
Uutistoimisto STT huomasi CIA:n muistion muutamia viikkoja sitten käydessään läpi keskustiedustelupalvelun julkisiksi muuttuneita asiakirjoja. Noin 40 vuoden takaisessa muistiossa CIA:n virkamies arvioi muun muassa, että demarien kansainvälisten asioiden sihteerinä työskennelleellä Paavo Lipposella oli läheiset siteet Tehtaankadun lähetystöön.
Lipponen nousi demarien puheenjohtajaksi 10 vuotta ja Suomen pääministeriksi 13 vuotta CIA:n virkamiehen arvion jälkeen.
Lipponen ei ole halunnut kommentoida keskustiedustelupalvelun muistiossa esitettyjä väitteitä, eikä hän vastannut pyyntöön kommentoida kirjoittamaansa paperia. Poliittisen historian emeritusprofessori Kimmo Rentola puolestaan katsoi CIA:n virkamiehen arvion Lipposen venäläisyhteyksistä pitävän paikkansa, joskin hän kummeksui Lipposen hyvien länsiyhteyksien puuttumista analyysistä.
CIA:n muistiota koskevasta uutisesta virisi laajaa keskustelua, ja muun muassa presidentti Martti Ahtisaaren ulkopoliittisena neuvonantajana toiminut Alpo Rusi kertoi viitanneensa siihen aiemmin omassa kirjallisessa tuotannossaan.
CIA:n muistiota käsittelevän jutun jälkeen STT:hen otti yhteyttä myös Jouko Raitaniemi. Hän on työskennellyt historian professorin Henrik Meinanderin tutkimusavustajana, jolloin hän huomasi Lipposen kirjoittaman muistion Kalevi Sorsan henkilökohtaisesta arkistosta. Arkisto Lipposen muistioineen tuli julkiseksi syksyllä.
Raitaniemi päätti analysoida Lipposen muistiota gradussaan, joka käsittelee demarien vuosien 1976–1983 ulkopoliittista linjaa. Hän jätti maisterintyönsä tarkastukseen toissa viikolla ja halusi tuoda Lipposen muistion myös STT:n tietoon CIA:n paperia käsitelleen jutun jälkeen.
Raitaniemi sanoo, että Suomen demarien oli helppo sovittaa linjansa yhteen Saksan veljespuolueen kanssa.
– Siinä oli lähtökohtaisesti jo samaa kuin Suomen virallisessa ulkopolitiikassa. Sen kylkeen oli helpompi liimautua kuin jonkun muun linjan, hän arvioi puhelimitse.
. Tarpeetonta sananhelinää .
Pariisin kokouksessaan vuoden 1981 lopulla eurooppalaiset demarit päätyivät laatimaan Brandtin alkuperäistä lausuntoa jyrkemmän julkilausuman Puolan tapahtumista. Brandtin linjaa vastustivat etenkin ranskalaiset, italialaiset ja ruotsalaiset demarit.
Raitaniemi tuo esille, että Brandt pyrki ajamaan liennytyspolitiikallaan Länsi- ja Itä-Saksan lähentymistä, minkä lisäksi ääneen lausumattomana tavoitteena oli luoda edellytyksiä itäisen Euroopan demokraattisemmalle kehitykselle. Lipposen kertomat seikat saksalaispankista tuovat kuitenkin asiaan reaalipoliittisemman puolen, minkä taakse Raitaniemi katsoo Lipposen muistion sanamuotojen perusteella asettuvan.
CIA:n virkamies arvioi omassa muistiossaan, että syy Brandtin linjalle saattoi olla Kalevi Sorsan johtamassa aseistariisuntaneuvostossa. CIA:n virkamies epäili, että Brandt ei olisi halunnut ryhmän matkan Moskovaan epäonnistuvan.
Lipponen puolestaan kertoi muistiossaan, ettei halunnut asettua täysin uutta julkilausumaa vastaan, koska Sorsan aseistariisuntaneuvoston työ olisi voinut sen seurauksena vaikeutua.
– Kun julkilausumassa kuitenkin on tarpeettoman jyrkkää sananhelinää, oli välttämätöntä snellmanilaisen linjan mukaisesti tuoda esille varauksellinen kanta, hän kirjoitti.
Riippuvuudesta aseeksi
Paavo Lipponen tuli kuvanneeksi yli 40 vuotta sitten, kuinka länsieurooppalaisen pankin taloudelliset edut Puolassa vaikuttivat saksalaisten ja suomalaisten demarien mietoon reaktioon Neuvostoliiton voimapolitiikan edessä.
Muistio on kuitenkin ajankohtainen myös myöhempien tapahtumien takia. Se kertoo, kuinka yhteistyö autoritaarisen maan kanssa voi vaikuttaa myös sen demokraattiseen osapuoleen.
Viime helmikuun jälkeen julkisessa keskustelussa on kyseenalaistettu yhä laajemmin sitä, että lukuisat länsieurooppalaiset poliitikot halusivat jatkaa yhteistyötä Venäjän kanssa sen vallattua Krimin vuonna 2014.
Esille on noussut myös Lipposen konsulttiyhtiö Cosmopolis, jonka suurin työmaa oli Nord Stream 2 -kaasuputki. Projektiin Lipposen pyysivät mukaan saksalaiset sosiaalidemokraatit, muun muassa entinen liittokansleri Gerhard Schröder.
Lipponen ei ole antautunut Venäjän hyökkäyksen jälkeiselle keskustelulle putkesta, jota hän on luonnehtinut aiemmin puhtaasti ympäristöasiaksi.
Nord Stream 2 -kaasuputki ehdittiin jo täyttää kaasulla, mutta sitä ei koskaan otettu käyttöön. Syynä oli Venäjän sodan laajeneminen Ukrainassa, minkä jälkeen Venäjä myös alkoi käyttää energiaa painostuskeinonaan Eurooppaa vastaan.