Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jengiväkivallan piinaaman Haitin talous sai iskun suuren tekstiilitehtaan irtisanomisista

Karibialaisvaltio Haitin jo ennestään heikko talous sai uuden iskun suuren tekstiilitehtaan irtisanomisista. Eteläkorealaisen tekstiilikonsernin tytäryhtiö S&H Globalin omistama tehdas ilmoitti irtisanovansa 3 500 työntekijäänsä, eli noin puolet työvoimastaan.

Yhtiö perusteli päätöstä muun muassa Haitin epävakaudella ja jengiväkivallalla. Viime vuoden lopulla yhtiön oli pakko sulkea tehdas kahdeksi kuukaudeksi, kun paikallinen voimalaitos suljettiin polttoainepulan vuoksi.

Syynä voimalaitoksen polttoainepulalle oli pääkaupunki Port-au-Princen sataman öljyterminaalin sulkeminen rikollisjengin otettua alueen haltuunsa.

Yhtiö perusteli päätöstä myös vientitoimintaa haitanneilla tullin lakoilla sekä rajaliikenteen katkoilla Haitin ja Dominikaanisen tasavallan välillä. Yhtiön mukaan viivästysten vuoksi sen asiakkaiden tilaukset on ohjattu toisaalle Karibialle ja Keski-Amerikkaan.

S&H Globalin asiakkaita ovat muun muassa suuret yhdysvaltalaiset vaate- ja päivittäistavarakauppaketjut Gap, Target ja Walmart. Yhtiö aloitti toimintansa Haitissa vuonna 2012. Yhtiön työntekijät ovat pääosin naispuolisia, ja työpaikat ovat varjelleet monia äärimmäiseltä köyhyydeltä maassa, jossa noin puolet kansasta kärsii ruokapulasta.

Tekstiiliteollisuutta on houkutellut Haitiin maan matala minimipalkka, joka on alle viisi dollaria päivässä. Haitin yhteiskuntaa piinaavat kuitenkin yhä vahvemmat aseistetut jengit, jotka kidnappaavat ihmisiä ja varastavat rahteja.