Viihdejätti Disney kertoo irtisanovansa 7 000 työntekijäänsä. Disneyn ilmoitus jatkaa viime aikojen trendiä, jossa useampi yhdysvaltalainen teknologiajätti on hiljattain ilmoittanut suurista irtisanomisista.
– En tee tätä päätöstä kevyin perustein. Kunnioitan ja arvostan valtavasti työntekijöidemme lahjakkuutta ja omistautumista ympäri maailman, yhtiön toimitusjohtaja Bob Iger sanoi.
Irtisanomispäätös oli Igerin ensimmäinen merkittävä päätös sen jälkeen, kun hän palasi yhtiön toimitusjohtajaksi viime vuonna. Iger työskenteli aiemmin 15 vuotta Disneyn toimitusjohtajana vuoteen 2020 asti.
Vuoden 2021 vuosikertomuksessa Disney kertoi sillä olevan ympäri maailmaa 190 000 työntekijää, joista 80 prosenttia oli täysipäiväisiä.
Yhtiö kertoi samalla, että sen suoratoistopalvelu Disney+:n tilaajamäärä on ensimmäisen kerran laskenut edelliseen vuosineljännekseen verrattuna. Viime vuoden viimeisen neljänneksen aikana tilaajamäärä laski yhden prosentin lähes 162 miljoonaan.