Valko-Venäjän valtion valvontakomitea on tehnyt tarkastuksen juomayhtiö Olvin tytäryhtiössä Lidskoe Pivossa ja on tarkastuksen perusteella määrännyt sille 12 miljoonan euron sakon. Olvi kertoo, että Lidskoe Pivo on valittanut asiasta oikeuteen. Valitusprosessin odotetaan kestävän kuukausia.
Tilanteen epävarmuuden takia Olvi peruu toissa viikolla tilinpäätöksen yhteydessä annetun tulosohjeistuksensa eikä anna uutta ohjeistusta.
Olvin toimitusjohtaja Patrik Lundell sanoi STT:lle, että Lidskoe Pivo on toiminut Valko-Venäjällä täysin sääntöjen ja lainsäädännön mukaisesti. Valvontakomitean määräämä sakko tuli siten yhtiölle yllätyksenä, Lundell kertoi.
Olvi on jo liki vuoden päivät pyrkinyt irtautumaan Valko-Venäjältä. Yhtiön hallitus päätti pian Venäjän hyökättyä Ukrainaan, että Olvi lopettaa viennin ja investoinnit Venäjälle ja Valko-Venäjälle ja aloittaa vetäytymisen Valko-Venäjän markkinoilta.
Ulkomaalaisten yritysten myyntiä säätelevää lainsäädäntöä kiristettiin kuitenkin viime vuonna. Olvi ilmoitti marraskuussa, ettei Valko-Venäjän tytäryrityksen myynti todennäköisesti toteudu seuraavan 12 kuukauden aikana.