Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Koiraliitot ovat kehittäneet toimintaansa suojelukoirakohun jälkeen, mutta valvonnassa on edelleen aukkoja

Koiraliitot ovat kehittäneet toimintaansa suojelukoiravideoista nousseen kohun jälkeen, mutta harrastamisen valvominen on edelleen osin haastavaa, liitoista kerrotaan.

Oikeutta eläimille -järjestö julkaisi kaksi vuotta sitten suojelukoirakoulutuksista salaa kuvattuja videoita, joissa näkyi, kuinka koiria muun muassa potkittiin, lyötiin päähän ja kuristettiin. Videoiden mukaan koulutuksessa käytettiin myös sähkö- ja piikkipantoja, vaikka piikkipantojen käyttö on Suomessa kielletty.

Videoiden tultua julki suojelukoiratoiminta keskeytettiin puoleksi vuodeksi, kertoo Kennelliiton puheenjohtaja Esa Kukkonen. Sinä aikana Kennelliitto, Palveluskoiraliitto ja Saksanpaimenkoiraliitto laativat yhdessä eettisen koulutuksen ja sitoumuksen, jotka ovat nykyisin pakollisia kaikille suojelukoiratoimintaan osallistuville.

Palveluskoiraliitosta ja Saksanpaimenkoiraliitosta kerrotaan, että kummassakin yli tuhat jäsentä on suorittanut koulutuksen ja allekirjoittanut sitoumuksen. Määrä pitää sisällään myös muitakin koiraharrastajia kuin suojelukoiraharrastajia.

– Koulutus on herättänyt mielenkiintoa oikeastaan kaikissa lajimuodoissa, ei pelkästään suojelukoiraharrastajissa, kertoo Palveluskoiraliiton puheenjohtaja Mika Laaksonen.

Koulutukseen osallistuminen ja sitoumuksen allekirjoittaminen ovat nykyisin myös yhtenä vaatimuksena suojelulisenssiin, joka vaaditaan kilpailu- ja koetoimintaan osallistuvilta. Molemmista liitoista vakuutetaan, että uudistus on otettu harrastajien keskuudessa myönteisesti vastaan.

– Olemme saaneet positiivista palautetta. Sellainen koulutus, jota videoilla näkyi, ei kuulu meidän toimintaamme. Jos haluaa harrastaa meidän liitossa, pitää sitoutua toimintatapoihimme ja eettisiin ohjeisiin, sanoo Saksanpaimenkoiraliiton puheenjohtaja Sami Baggström.

"Kokoaikainen valvonta täysin mahdotonta"

Kennelliiton Kukkonen korostaa, että virallisessa suojelukoiratoiminnassa on jo pitkään huolehdittu sääntöjenkin puitteissa siitä, että koiraa ei saa missään tilanteessa kohdella kaltoin. Hänen mukaansa valvonnan ongelmat liittyvät liittojen paikallisten jäsenyhdistysten kentillä tapahtuvaan epäviralliseen harrastamiseen.

– Liittojen paikallisyhdistykset ovat rakentaneet harjoituskenttiä, ja yhdistyksillä on myös harjoituksissa tarvittavia varusteita. Kentillä ihmiset harjoittelevat enemmän tai vähemmän epävirallisesti vähän samaan tapaan, kuin jos jossain on pesäpallokenttä, mihin harrastajat voivat mennä halutessaan pelaamaan, Kukkonen sanoo.

– Nämä salakuvauksetkin oli tehty nimenomaan harjoituskentällä ja harjoitustilanteissa, joista osa oli yksityisten ammatinharjoittajien vetämiä eli eivät virallisia yhdistysten järjestämiä koulutustilaisuuksia.

Kennelliiton, Palveluskoiraliiton ja Saksanpaimenkoiraliiton edustajat ovat kokoustaneet siitä, miten valvonnan toimivuus voitaisiin varmistaa myös tällaisissa epävirallisissa harjoituksissa.

– Haluaisimme viedä omavalvontaa siihen suuntaan, että harjoituksista olisi ilmoitusvelvollisuus ja niihin pitäisi nimetä vastuuhenkilö, joka huolehtisi siitä, että niissä toimitaan kirjallisesti määriteltyjen periaatteiden mukaisesti, Kukkonen sanoo.

Palveluskoiraliitossa ja Saksanpaimenkoiraliitossa ideaa pidetään kannatettavana, joskin vaikeana toteuttaa. Palveluskoiraliiton Laaksonen korostaa, että valvonnan ja asioihin puuttumisen pitää lähteä myös ruohonjuuritasolta. Palveluskoiraliitolla on 260 jäsenyhdistystä eri puolilla Suomea.

– Toiminnan valvominen jäsenyhdistysten kentillä on haasteellista, ja se on jäsenyhdistysten tehtävä. Harrastajat voivat käydä kentillä käytännössä mihin vuorokaudenaikaan tahansa, ja se, että siellä olisi joku ympäri vuorokauden valvomassa, on täysin mahdotonta. Tätä on pohdittu ja mietitään varmasti Kennelliiton kanssakin, että löytyisikö siihen jotain käytännön järjestelyjä tai minkälaisessa muodossa valvonta voisi toteutua, Laaksonen sanoo.

Myös Saksanpaimenkoiraliiton mukaan asiaan tarvitaan lisäpaneutumista.

– Laki tietysti velvoittaa kaikkia ihmisiä toimimaan oikein. Valvonta varmasti kehittyy ajan kuluessa, ja varmasti tähänkin löydetään hyvä ratkaisu, Baggström sanoo.

Liitoissa otettu käyttöön lisää kurinpitotoimia

Videokohun jälkeen sekä Palveluskoiraliitto että Saksanpaimenkoiraliitto ovat lisänneet nettisivuilleen ilmoituskanavat, joiden kautta voi ilmoittaa epäasialliseksi katsomastaan toiminnasta.

Palveluskoiraliiton Laaksonen muistelee, että ilmoituksia on tullut tähän mennessä neljä tai viisi.

– Ilmoituksia on tullut pienistä rikkeistä – voi olla, että joku on tukistanut koiraa tai käsitellyt hihnasta liian kovakouraisesti, tai sitten ilmoitus on liittynyt ihmisten kanssakäymiseen. Seuraamuksina on lähinnä ollut, että ihmiset on haastateltu ja heitä on kehotettu toimimaan toisin, Laaksonen kertoo.

Liitot ovat myös uudistaneet tai uudistamassa sääntöjään ja kurinpitomenetelmiään.

– Palveluskoiraliitossa on käynnissä sääntöuudistus. Nykyisellään meillä on rajalliset mahdollisuudet puuttua jäsentemme tekemisiin. Uudistuksen tarkoituksena on mahdollistaa seuraamusten määrääminen niin harrastajille kuin liiton asettamille toimihenkilöillekin, jos epäeettistä koirien kohtelua todennetusti havaitaan, Laaksonen sanoo.

Myös Saksanpaimenkoiraliiton sääntöihin on kirjattu lisää jäseniä koskevia kurinpitotoimia. Liitolle on myös perustettu kurinpitolautakunta.

Liitot korostavat, että jokainen yhdistys on itsenäinen, eivätkä ne voi esimerkiksi langettaa sanktioita toistensa jäsenille. Toisaalta yhdistys voi sanktioida jäsentään, vaikka viranomaiset eivät sitä tekisi, Kennelliiton Kukkonen huomauttaa.

– Jos henkilö vastineessaan esimerkiksi myöntää olevansa videolla ja repineensä tai lyöneensä koiraansa, Kennelliitto voi määrätä hänelle sanktioita liiton toimintaan liittyen, vaikka viranomaiset katsoisivat teon niin pieneksi, ettei se ylitä syytekynnystä. Kennelliitto voi määrätä, ettei henkilö saa jatkaa toimintaa jollain tietyllä koirapuolella tai sitten missään Kennelliiton harrastuksissa, hän kertoo.