YK:n alainen Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA kertoi lauantaina Iranin suostuneen kytkemään valvontakamerat takaisin useille ydinlaitosalueilleen sekä lisäämään niihin tehtäviä tarkastuksia.
IAEA:n johtaja Rafael Grossi kertoi käyneensä rakentavia keskusteluja Iranin edustajien kanssa sen jälkeen kun viime kuussa ilmeni, että maa on rikastanut uraania jo lähelle ydinaseeseen tarvittavaa 90 prosentin vahvuutta.
Iran sopi vuonna 2015 kansainvälisen yhteisön kanssa rajoituksista maan uraanin rikastusohjelmaan vastineeksi helpotuksista maan talouspakotteisiin. Sopimus alkoi kuitenkin rapautua vuonna 2018, kun Yhdysvallat vetäytyi siitä.
Iran on toistuvasti kieltänyt pyrkivänsä kehittämään ydinaseita.