Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

AL: Uimahousukiellosta huomauttaminen nostatti älämölön tamperelaisen uimahallin saunassa – "tultiin ihan eteen hyppimään tasajalkaa"

Tamperelaisen uimahallin miesten saunassa repesi raivo tammikuussa, kun lauteille oli ilmestynyt uimari, jolla oli päällän uimahousut vastoin uimahallin sääntöjä.

Aamulehden uutisen mukaan sääntörikkomus johti kovaan huutoon Kalevan uintikeskuksessa, kun yksi saunoja huomautti uimahousulliselle sääntörikkomuksesta.

Huuto yltyi ensin saunassa ja sitten pesutilan puolella niin, että lapsetkin pelkäsivät.

– Siinä oli 7–8 hengen porukka ja siitä tultiin ihan huomauttajan eteen hyppimään tasajalkaa, tilanteen nähnyt henkilö kertoo lehdelle.

Huomauttaja sai tuekseen huutajan naapurisaunasta. Paikalle ilmestyi valvoja rauhoittelemaan, turhaan.

Yksi uimari ilmoitti soittaneensa poliisit rauhoittamaan meluisaa riitaa. Sisä-Suomen poliisi ei AL:n mukaan kuitenkaan ole kirjannut asiaan liittyvää hälytystä.

Tampereen kaupungin johtava liikunnanohjaaja Tommi Liimatta toteaa lehdelle, että uimapukujen asianmukaisesta käytöstä joudutaan neuvomaan asiakkaita kaupungin kaikissa uimahalleissa.

Simmareiden kanssa saunominen on kielletty Tampereen kaupungin uimahalleissa puhtaasti hygieniasyistä, Liimatta kertoo lehdelle. Huonosti peseytyneiden asiakkaiden mukana altaisiin kulkee hikeä, mikä kuormittaa altaan puhdistusjärjestelmään. Liimatan mukaan järjestelmän automaatio nostaa kloorin määrää nostamatta kuitenkaan sen arvoa vedessä, jos altaassa asioi liikaa huonosti peseytyneitä uimareita.

Uimahousukiellosta kerrotaan selkein kuvin esimerkiksi saunojen ovilla, ja tietoa peseytymisen tarpeesta pyritään Liimatan mukaan lisäämään kuulutuksin ja uusin infotauluin uimahallien seinille ja näytöille. Myös pesutilojen valvontaa lisätään.