Euroopan suurimpiin ammusvalmistajiin lukeutuva Nammo on ongelmissa sähkön saannin suhteen. Syynä on Financial Timesin mukaan kiinalainen videopalvelu TikTok.
Norjan hallituksen ja suomalaisyritys Patrian yhteisesti omistama Nammo on suunnitellut Keski-Norjan Raufossissa sijaitsevan suurimman tehtaansa laajentamista Ukrainan sodan kasvatettua ammusten kysyntää yli 15-kertaiseksi normaalista.
Tehtaalle ei kuitenkaan riitä ylimääräistä energiaa, koska kaupungissa sijaitseva datakeskus kuluttaa alueella runsaasti sähköä. Kyseinen tehdas ilmoittaa TikTokin tärkeimmäksi asiakkaakseen.
– Olemme huolissamme, koska näemme tulevan kasvumme suurimmaksi haasteeksi kissavideoiden säilömisen, Nammon toimitusjohtaja Morten Brandtzæg kommentoi FT:lle.
Brandtzægin mukaan Euroopan ammusteollisuuden olisi investoitava kaksi miljardia euroa uusiin tehtaisiin pelkästään Ukrainan kysynnän kattamiseksi, puhumattakaan muista Euroopan maista.
TikTok rakentaa tänä vuonna Norjaan kolme uutta datakeskusta optiolla rakentaa kaksi uutta tehdasta Hamarin kaupunkiin vuoteen 2025 mennessä. Kaupunki sijaitsee 25 kilometriä itään Raufossista.
FT kysyi Brandtzægilta, onko sattumaa, että kiinalaisyrityksen aikomukset pysäyttivät puolustusalan yrityksen laajentumisen.
– En sulje pois sitä, ettei se ole puhdasta sattumaa, että yritys toimii puolustusyrityksen lähellä. En voi sulkea sitä pois.
TikTok kieltäytyi kommentoimasta asiaa lehdelle. Paikallinen energiayhtiö Elvia vahvisti, ettei Raufossin alueen sähköverkolla ollut vapaata kapasiteettia, koska sähkönjakelu luvattiin saapumisjärjestyksessä ensin datakeskukselle.