Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Asuntoaloitukset supistuvat lähes kolmanneksella tänä vuonna, ennakoi Rakennusteollisuus RT

Asuntoaloitusten voimakas lasku on vetänyt rakentamista suhdannekuoppaan, kertoo Rakennusteollisuus RT suhdannekatsauksessaan. Asuntoaloitukset supistuvat tänä vuonna lähes kolmanneksella noin 27 000 asuntoon. Taustalla on korkojen ja elinkustannusten voimakas nousu sekä asuntojen kasvava tarjonta. Sekä kuluttajat että sijoittajat ovat nyt odottavalla kannalla, ja valtion tukema Ara-asuntotuotanto on romahtanut.

Katsauksessa ennakoidaan, että rakentaminen supistuu tänä vuonna kaikkiaan 3,5 prosenttia ja jää ensi vuonna puolisen prosenttia miinukselle. Viime vuonna kasvua kertyi vielä 1,5 prosenttia, vaikka erityisesti asuntorakentaminen hidastui tuntuvasti Venäjän hyökkäyssodan alkamisen jälkeen.

Tänä vuonna Suomen talouden odotetaan palaavan kasvuun vuoden lopulla, samalla kun työllisyys pysyy hyvällä tasolla. Tämä tukee myös rakentamisen vähittäistä elpymistä. Yrityskyselyjen perusteella suurin epävarmuus näyttää olevan jo takanapäin.

– Koko viime vuoden jatkuneen pudotuksen jälkeen kolkuttelemme rakentamisen luvissa ja aloituksissa nyt tasoa, jolta nousu on tilastohistoriassa keskimäärin alkanut, sanoo Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Jouni Vihmo tiedotteessa.

Iso laiva kääntyy hitaasti

Tuotanto laskee kuitenkin vielä pitkään, eikä nopeata käännettä ole luvassa.

– Suomea on rakennettu kuluneella nousukaudella poikkeuksellisen edullisesti ja paljon. Nollakorot ja maltillinen kustannustaso ovat vauhdittaneet varsinkin asuntorakentamista ja avittaneet julkista rakentamista, Vihmo arvioi.

Kohonneet korot ja kustannukset yhdistettynä rakentamisen ja rahoituksen tiukentuvaan sääntelyyn ovat muuttaneet alan toimintaympäristöä.

– Yhtälö on hyvin haastava ja tarvitsemme vakauttavia poliittisia päätöksiä, Vihmo sanoo.

Vihmon mukaan Suomessa totuttiin siihen, että rakennusala kulkee kulkuaan, eikä toimialasta tarvitse erityisesti huolehtia. Hänen mukaansa samalla kuitenkin tehtiin alalle haitallisia päätöksiä, esimerkiksi rakentamislaki tehtiin huonosti valmisteltuna rakentamisen ja asumisen rahoitusta kiristettiin.

Asuntorakentamisen jarruttaessa toimitilarakentamisen merkitys kasvaa uudisrakentamisessa. Rakennusteollisuus ennakoi Suomeen kasvavia investointeja vihreän siirtymän ja globaalien toimitusketjujen häiriöiden seurauksena.

Suhdannekatsauksessa arvioidaan, että myös korjausrakentaminen kasvaa tänä ja ensi vuonna ja maa- ja vesirakentaminen kääntyy pieneen kasvuun ensi vuonna. Rakennusalan työllisyys kehittyy sitä vastoin heikosti sekä tänä että ensi vuonna.