Talvituulet puhalsivat tuulivoiman uuteen tuotantoennätykseen

Tammikuussa tuulivoimaloita oli tuotannossa enemmän kuin koskaan. Roni Rekomaa / LEHTIKUVA
STT

STT

Tuulivoima saavutti tammikuussa tuotantoennätyksensä tuulisen alkuvuoden ansiosta, kertoo Suomen Tuulivoimayhdistys. Tuulisuus nosti tuulivoiman hyötysuhteen yli 50 prosenttiin.

– Tuulet olivat noin 25 prosenttia voimakkaampia kuin pitkän ajan keskiarvot 40 vuoden ajalta, kertoo Irene Suomi Ilmatieteen laitokselta tiedotteessa.

Suomessa tuulee talvella enemmän kuin kesällä. Tuulivoimayhdistyksen mukaan nyrkkisääntö on, että noin 60 prosenttia vuoden tuulivoimasähköstä tuotetaan talvikuukausina.

Suomen koko tuulivoimakapasiteetti on 2 284 megawattia. Tammikuussa tuulivoima tuotti sähköä keskimäärin 1 197 megawatin teholla. Tuulivoimalle on tyypillistä se, että se tuottaa sähköä suurimman osan ajasta, mutta ei läheskään koko aikaa täydellä teholla. Yli 50 prosentin hyötysuhde on erinomainen.

Edellinen kuukausiennätys oli 46 prosenttia viime vuoden helmikuulta.

Maanantaina nähtiin uusi päiväkohtainen ennätys, kun tuotantoteho oli lähes 2 000 megawattia. Hyötysuhde kohosi peräti 87 prosenttiin.

Tuulivoima laskee sähkön hintaa

Tuotantoennätykseen vaikutti myös se, että Suomeen valmistui syksyn aikana 56 uutta tuulivoimalaa. Tammikuussa voimaloita oli siten tuotannossa enemmän kuin koskaan.

– Viime vuonna rakennetut uudet voimalat vaikuttavat täysimääräisesti tuulivoimatuotantoon vasta tänä vuonna, sanoo Suomen Tuulivoimayhdistyksen toimitusjohtaja Anni Mikkonen.

Hänen mukaansa voimalat pystytetään pääasiassa kesällä tai alkusyksystä, koska kesällä tuulee vähemmän kuin talvella. Näin voimalat alkavat tuottaa sähköä vasta vuoden loppupuolella.

Tammi-helmikuussa Suomessa on nähty myös ennätysalhaisia sähkön hintoja. Tuulivoima laskee sähkön hintaa työntämällä markkinoilta pois kalliimpia tuotantomuotoja.

Sähkön hintaan ovat vaikuttaneet myös lauha talvi sekä teollisuuden lakot, jotka ovat laskeneet sähkön kulutusta.

Kommentoi

Mainos: Itä-Uudenmaan Osuuspankki

Kaikki joukolla vaurastumaan!

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut