Nyhtökauran kehittäjälle Suomen Kulttuurirahaston suurpalkinto

Kivelä on kasviproteiinituote nyhtökauran toinen kehittäjä. Kulttuurirahaston mukaan palkinto myönnetään hänelle "täydellisestä peruskaurasta, vastuullisesta kulinarismista ja ruokapöytämme uudistamisesta". JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA
STT

STT

Suomen Kulttuurirahaston suurpalkinnot merkittävistä kulttuuriteoista saivat tänä vuonna elintarviketieteen tohtori Reetta Kivelä, kuvataiteilija Outi Pieski ja ekumeniikan professori Risto Saarinen.

Kivelä on kasviproteiinituote nyhtökauran toinen kehittäjä. Kulttuurirahaston mukaan palkinto myönnetään hänelle "täydellisestä peruskaurasta, vastuullisesta kulinarismista ja ruokapöytämme uudistamisesta".

Pieski tunnetaan vaikuttavista installaatioista sekä maalauksista ja valokuvista, joiden teemat liittyvät pohjoiseen luontoon ja saamelaiseen kulttuuriin. Hän asuu ja työskentelee sekä Etelä-Suomessa että saamelaisen isänsä kotiseudulla Utsjoella.

Saarinen saa palkintonsa siltojen rakentamisesta ja toivon ylläpitämisestä. Viime aikoina hän on pureutunut uskonnon ja politiikan välisiin suhteisiin. Kulttuurirahaston mukaan Saarisen vastaus pelkoon ja viholliskuviin on toivon teologia.

Kolme 35 000 euron palkintoa jaettiin Helsingin Finlandia-talossa torstaina.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.