Tanskassa suljetaan kaikki julkiset koulut ja päiväkodit koronaviruksen takia

STT–TT-Ritzau

Tanskassa suljetaan maanantaista alkaen kaikki julkiset koulut ja päiväkodit toistaiseksi koronaviruksen takia. Asiasta kertoi pääministeri Mette Frederiksen keskiviikkona.

Koulut ovet pysyvät säpissä kaksi viikkoa.

– Kehotan kaikkia perheitä mahdollisuuksiensa mukaan pitämään lapset kotona jo huomisesta (torstaista) alkaen, hän sanoi.

Myös julkisen sektorin työntekijöiden pitää jäädä kotiin perjantaista alkaen. Poikkeuksena ovat ne, joiden työ on elintärkeää. Tällaisia ovat muun muassa poliisit sekä vanhustenhuollossa ja hoitoalalla työskentelevät.

Tanskassa koronavirustartunnan saaneiden määrä kasvaa nopeasti. Tähän mennessä tartunnan on saanut yli 500 ihmistä, heistä kaksi on kriittisessä tilassa.

Pääministerin mielestä on tärkeää, etteivät kansalaiset vaivu paniikkiin.

– Meidän täytyy voida ostaa tavaroita kaupoista. Niitä tuotetaan, kuljetetaan, myydään. Ei ole mitään syytä hamstrata ruisleipää ja vessapaperia, Frederiksen sanoi.

Hallitus on hänen mukaansa myös kieltänyt yli sadan hengen väkijoukot maanantaista alkaen. Aiemmin väkijoukkojen rajana oli tuhat ihmistä.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut