Trumpilla "ei ollut aikaa" neuvotella matkustuskiellosta EU:n kanssa

Trump ilmoitti varhain aamulla Suomen aikaa, että Yhdysvallat kieltää matkustamisen Schengen-maista 30 päivän ajaksi. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vetosi torstaina ajankäyttöön puolustaessaan yksipuolista päätöstään kieltää matkustaminen Yhdysvaltoihin Schengen-maista 30 päiväksi.

– En halunnut käyttää siihen aikaa. Siihen (neuvotteluun) menee aikaa... Meidän oli toimittava pikaisesti, hän lausui puhuessaan toimittajille.

Trumpin ilmoitus koronaviruksen aiheuttamasta matkustuskiellosta tuli varhain torstaiaamuna Suomen aikaa. EU:ssa päätös herätti paheksuntaa, koska se tuli unionille yllätyksenä. Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel ja Euroopan unionin komission puheenjohtajan Ursula von der Leyen totesivat yhteisessä lausunnossaan , ettei EU voi hyväksyä Yhdysvaltojen yksipuolisella päätöksellä ja ilman neuvotteluja määräämää matkustuskieltoa.

Trump varoitti myös, että matkustuskiellolla tulee olemaan suuri taloudellinen vaikutus. Lisäksi hän veti verot mukaan kiistaan.

– Kun he (EU-maat) nostavat meille veroja, he eivät ole neuvotelleet kanssamme, hän totesi.

Matkustuskielto astuu voimaan paikallista aikaa kello 23.59 perjantaina, eli aamukuudelta lauantaina Suomen aikaa. Rajoitus koskee lähes kaikkia ulkomaalaisia, jotka ovat oleskelleet jossakin Schengen-alueen maista 14 päivän sisällä aiotusta saapumisestaan Yhdysvaltoihin. Schengeniin kuuluu Suomi mukaan lukien 22 EU-maata ja neljä EU:n ulkopuolista maata.

Kiellon takia muun muassa Finnair peruu kaikki lentonsa Yhdysvaltoihin huhtikuun puolivälille asti.

Trump kutsui koronaa "ulkomaiseksi virukseksi"

Matkustuskieltoa on arvosteltu myös siitä, että se ei koske esimerkiksi Schengen-alueen ulkopuolisia Britanniaa ja Irlantia, vaikka kummassakin maassa on todettu koronavirustartuntoja. Britannia on Euroopan suurimpia maita, ja siellä on varmistunut jo lähemmäs 500 tartuntaa.

Osa asiantuntijoista katsoo, että Trump on valjastanut pandemian osaksi muukalaisvastaista politiikkaansa. Päätöksestä ilmoittaessaan presidentti muun muassa nimitti koronaa "ulkomaiseksi virukseksi" sekä syytti Eurooppaa siitä, etteivät maanosan valtiot pysäyttäneet matkustamista Kiinasta, josta pandemia sai alkunsa.

Useissa Schengen-alueen maissa on kuitenkin vähemmän koronavirustartuntoja ja viruksen aiheuttamia kuolemia kuin Yhdysvalloissa. Schengen-maihin tosin kuuluu myös Italia, jossa tilanne on Euroopan vakavin.

Koneesta ulos ja saman tien takaisin

Monet Yhdysvaltoihin pyrkivät kiirehtivät torstaina vaihtamaan lippujaan tai ehtimään lennoille ennen kiellon voimaantuloa. Muun muassa Lontoossa ja Pariisissa lentokentille muodostui jonoja, kun juuri Yhdysvalloista saapuneista koneista poistuneet saivat tiedon matkustuskiellosta.

– Nousimme juuri koneesta ja nyt olemme lähdössä heti takaisin. En voi uskoa tätä, sanoi ystäviensä kanssa Lontoossa Coloradon-lentoa jonottava Tiara Streng.

Ystäväporukka oli yli puolen vuoden ajan suunnitellut muun muassa vierailevansa Vatikaanissa ja juhlivansa Pyhän Patrikin päivää Irlannissa 10-päiväisen Euroopan-lomansa aikana. Monet tapahtumat on nyt kuitenkin peruttu koronaviruksen leviämisen välttämiseksi.

Ranskalaiset matkatoimistot ovat kertoneet, että Trumpin päätös vaikuttaa noin 100 000 ihmiseen, jotka ovat varanneet matkoja Yhdysvaltoihin ranskalaistoimistojen kautta.

– Tämä on kamalin uutinen lentoyhtiöille ja kamalin tilanne meille, matkatoimistojen liiton johtaja Rene-Mark Chikli sanoi uutistoimisto AFP:lle torstaina.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut