Tilaa

Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Coca-Colan Joulurekka tulee taas Porvooseen

Torille ei ryysistä enää saada.

Coca-Cola Suomi julkisti keskiviikkoaamuna ikonisen Joulurekkansa kiertueaikataulun alkavalla juhlakaudella.

Porvoo on mukana toista kertaa historiassa, ensimmäinen Joulurekan vierailu koettiin kaupungissa 2022. Tuolloin Porvoon tori ja keskustan liikenne olivat perjantaina illansuussa harvinaisen tukossa. Jono kiersi parhaimmillaan puoli toria, vaikka oli kireähkö pakkassää.

Tänä vuonna rekkaa ei pysäköidä Kauppatorille, vaan K-Supermarket Tarmolan pihaan. Vierailupäivä on keskiviikko 2. joulukuuta ja Joulurekkatapahtuma kestää 3,5 tuntia kello 15.30–19.

Kahdeksatta vuotta Suomea kiertävä Coca-Cola Joulurekka muodostui jo 2018 ilmiöksi ja on vakiinnuttanut paikkansa koko kansan joulun odotuksessa. Tänäkin vuonna se tuo yhteen tuhansia eri-ikäisiä suomalaisia yhdellätoista paikkakunnalla eri puolilla Suomea nauttimaan joulun tunnelmasta.

Aiempina vuosina tapahtuman kohokohta on ollut nähdä televisiomainoksista tuttu Coca-Cola Joulurekka koko valoloistossaan ja ikuistaa itsensä sen vierellä. Tapahtumasta on myös mahdollista saada muistoksi pikakameraotos kotiin vietäväksi.

Lisäksi tapahtumassa on mahdollisuus askarrella oma joulukoriste sekä paketoida lahja vain Joulurekkakiertueella saatavilla olevilla erityisillä pakkausmateriaaleilla. Tämän vuoden uutuutena tapahtumassa on Coca-Cola maistelupiste, jossa kävijät voivat osallistua leikkimieliseen sokkomaisteluun ja vertailla makuja.

Joulurekkatapahtumien ikäraja on 13 vuotta. Tätä nuoremmat lapset voivat osallistua tapahtumaan huoltajan seurassa. Mikäli haluaa varmistaa pääsyn tapahtumaan, kannattaa saapua hyvissä ajoin ennen tapahtuman päättymisaikaa. Kävijöitä otetaan sisään sen verran, että tilaisuus voidaan päättää sovitusti aikataulun mukaan – ja ruuhkat voivat vaikuttaa siihen, milloin sisäänpääsy tapahtuma-alueelle päättyy.

Coca-Cola Suomi tukee WWF:n työtä jokien, kosteikkojen ja rannikkovesien tilan parantamiseksi Suomessa. Palauttamalla tapahtumassa saamansa tölkin kierrätykseen kävijä voi avata tapahtuma-alueen Coca-Cola-joulukalenterista luukun, jonka takaa paljastuu jouluinen yllätys. Kaikki palautettujen tölkkien panttituotot lahjoitetaan WWF:lle jokien ja rannikkovesien suojelutyöhön.

Coca-Cola Joulurekka Porvoossa 2.12. kello 15.30–19 K-Supermarket Tarmolan pihassa (Asentajantie 1).