Etelässä saattaa mennä tänään rikki 30 lämpöastetta, Lapissa lämpö voi jäädä kymmeneen asteeseen 15.6.2023 8:05
Porvoon museon biologi kertoo, mitä puille tapahtuu talven tullessa ja kun pakkanen paukkuu puissa – Puiden soluissa riittää tutkittavaa 3.12.2022 8:20
Poikkeuksellinen lämpö ei hetkauta luontoa syksyllä yhtä paljon kuin talvella – lämmin syksy viivästyttää varsinkin vesilintujen muuttoa 14.11.2022 17:44
Kuivuus maalasi kaupungin jo syksyn väreihin – meteorologin mukaan elokuu on ollut Porvoossa ennätyksellisen vähäsateinen 25.8.2022 8:00
Helleputki päättyy sadekuuroihin alkavalla viikolla – "Saadaan vähän hengähdystaukoa helteistä" 3.7.2022 14:51
Sunnuntaina meni 30 astetta rikki, maanantaina Porvoossa kiritään 32 asteeseen – "Varsinkin alkukesästä on ihan tavallista, että lämpömaksimi tulee vasta myöhemmin, yleensä kuitenkin 15–18 välillä" 26.6.2022 20:30
THL varoittaa tukalasta helteestä juhannuksena – kuumuus on riski etenkin ikääntyneille ja pitkäaikaissairaille 23.6.2022 10:20
Viikko alkaa epävakaisessa säässä – tänään sadekuuroja etenkin maan keskiosassa, ukkostakin voi esiintyä 30.5.2022 2:26
MM-jääkiekon mitaleja juhlitaan pääosin poutasäässä – osassa maata voi olla yöllä sumuista 29.5.2022 17:27
Sadekuurot kastelevat Suomea, mutta idässä aurinko voi helliä – meteorologin mukaan matalapaine saattaa hellittää valmistujaisiin mennessä 28.5.2022 9:22
Helleraja paukkui ensimmäistä kertaa tänä vuonna, huomisesta alkaen sää muuttuu epävakaiseksi 25.5.2022 18:31
Oijoi, nyt tuli lämmin kesä kahdeksi päiväksi! – Meteorologi: Selkeää ja aurinkoista vielä keskiviikkonakin, mutta torstaina lämpötilat romahtavat 23.5.2022 17:03
Alkuviikosta päästään nauttimaan aurinkoisesta ja lämpimästä säästä, mutta viikonloppu kuluu sateessa ja jopa alle kymmenessä lämpöasteessa 22.5.2022 13:54
Poikkeuksellisen aikainen helleaalto on nostanut Etelä-Euroopan lämpötiloja tukalan korkeiksi – lämpötilat jopa 15 astetta tavallista korkeampia 22.5.2022 14:31
Lämpöaalto koettelee Länsi- ja Etelä-Euroopassa – lämpötilat voivat nousta Espanjassa paikoin yli 40 asteeseen 19.5.2022 11:37
Monissa sairaaloissa on kesällä yli 30 asteen kuumuus – Harva on varautunut helteen vaikutuksiin 17.5.2022 8:27
Tänään on lämmin poutapäivä lähes koko maassa – sitten viilenee, ja Lappiin ennustetaan lumisateita ensi viikolle 13.5.2022 10:57
Kuin tyhjästä noussut raju hiekkapyörre säikäytti skeittarit Porvoossa - katso hurja video! 5.5.2022 18:05
Hurjat helteet tekevät kodeista hengenvaarallisia pätsejä – nyt tutkijat selvittävät tulevaisuuden jäähdytystarpeita 4.5.2022 8:16
Alkuviikon sää yhä tavanomaista viileämpää, Pohjois-Lapissa voi pyryttää sakeasti lunta 1.5.2022 19:08
Helleaalto piinaa suurta osaa Intiasta ja Pakistanista – kuumuudesta kärsivät etenkin köyhät, jotka eivät voi paeta ilmastoituihin tiloihin 1.5.2022 15:21
Suomeen on luvassa hajanaisia sateita vapunaattona ja -päivänä – "Juhlijoiden kannattaa varata sateenvarjo mukaan etelässä" 30.4.2022 8:17
Vapunviettäjille tiedossa koleaa säätä – vesi- ja lumisateet mahdollisia koko viikonlopun ajan 28.4.2022 9:31
Vappusää näyttää Porvoon seudulla olevan poutaista, mutta kuurojakin voi tulla – lämpötila ei vieläkään keikahda lämpimäksi 27.4.2022 12:10
Maastopaloja Suomessa tänä vuonna jo 100, pelastuslaitokselta tiukka huomautus "Tulen teosta pidättäydyttävä, kiitos!" – Uudellamaalla nyt voimassa sekä ruohikkopalo- että tulvavaroitus 25.4.2022 16:01
Sään ääri-ilmiöt jylläsivät Euroopassa viime vuonna, keskilämpötila yli kaksi astetta normaalia korkeampi 22.4.2022 13:43
Lämmintä säätä luvassa vielä perjantaille – tulvavaroitus voimassa kaikissa rannikkomaakunnissa 21.4.2022 19:45
Pääsiäistä jatketaan aurinkoisessa säässä – "Jokainen päivä on varmaankin hiukan edellistä lämpimämpi" 17.4.2022 18:22
Pääsiäinen lämpenee päivä päivältä – "Kevät alkaa oikein kunnolla sitten ensi viikolla" 16.4.2022 1:37
Viikonlopuksi ennustetaan hyvin epävakaista säätä – "Sadekuurot ovat herkässä, viikonloppu menee nyt näissä merkeissä" 8.4.2022 14:09