Tanskalainen rockjyrä julkisti vihdoin Suomen keikan Nokia-areenalla – Edelliset kolme peruttiin Postin tukilakon ja koronan takia 27.6.2022 12:40
Avantin Suvisoitto tuo Porvooseen kattauksen amerikkalaista nykymusiikkia – Sähkökitara juttelee yleisölle, perkussionisti soittaa kehoaan ja klarinetisti viheltelee 27.6.2022 6:30
Covereita, korvakarkkia ja kaikkea siltä väliltä – Uusi musiikkitapahtuma Loviisassa nostaa kattavan artistikattauksen lavalle 26.6.2022 10:00
Juhannuksen taikaa Dansholmenilla – lauantai-illan perinteiset lavatanssit vetivät sekä nuoria että vanhoja 26.6.2022 1:01 | Päivitetty 26.6.2022 19:12
Levyarvio | Oasiksen aika meni – taas uutta Liam Gallagheria, jota ei oikeastaan tarvita 26.6.2022 0:00 | Päivitetty 28.6.2022 12:16
Laulajatähti Waltteri Torikka, 37, esiintyy joka kesä pienessä Selänpään kylässä Valkealassa – Kesäperinteen syntymiseen vaikutti myös mikkeliläinen kuoron johtaja 25.6.2022 20:55 | Päivitetty 26.6.2022 10:29 Basso Timo Riihonen oli 17-vuotias mikkeliläisnuorukainen, kun hän vuonna 2001 pääsi laulamaan kuorolaisena Aidaa Olavinlinnassa 26.6.2022 7:00
Basso Timo Riihonen oli 17-vuotias mikkeliläisnuorukainen, kun hän vuonna 2001 pääsi laulamaan kuorolaisena Aidaa Olavinlinnassa 26.6.2022 7:00
Kissatauluja ja unelmahöttöä – naivistien kesänäyttelyssä on taivas kattona ja katto auki 25.6.2022 10:00
Hollywoodista kitaran räimijäksi – Kiefer Sutherlandin sydäntä lähinnä on nyt musiikki 25.6.2022 6:00
Kesähittejä, rekikoirien lomailua ja parisuhteita – Näköislehti ilmestyy joka päivä läpi juhannuksen 24.6.2022 6:00
Kesähittejä, rekikoirien lomailua ja parisuhteita – Näköislehti ilmestyy joka päivä läpi juhannuksen 24.6.2022 4:00
Porvoolaiskuvaaja neuvoo: "Hyvästä kesäkuvasta välittyvät tunnelma, äänet ja tuoksut – kuin olisit itse ollut paikalla" 23.6.2022 8:20
Kesähittejä, rekikoirien lomailua ja parisuhteita – näköislehti ilmestyy joka päivä läpi juhannuksen 23.6.2022 6:00
Laulaja Anna Hanski esiintyi Konnustuvalla kesällä 1997, nyt hän tarjoilee samassa paikassa muikkuja 22.6.2022 19:50
Kotiteollisuus-kitaristi Miitri Aaltonen yllätti Heidi-vaimonsa kosinnalla, ja vuosien kuluttua elämä yllätti pariskunnan Seela-tyttärellä – Huumori on lappeenrantalaisten Aaltosten liiton perusta 22.6.2022 18:00 | Päivitetty 23.6.2022 19:16
On juhannus ja mittumaari, jota Porvoon rannoilla vietetään – helteinen lämpötila näyttää tuovan metsäpalovaroituksen, jolloin rantakokot eivät syty 22.6.2022 10:03 | Päivitetty 22.6.2022 10:49
Levyarvio | Matin ja Tepon uudella levyllä ei kuulla järisyttäviä uudistuksia – Portion Boysin kamalan räppiversion turboahdettu soundi sopii onneksi turkulaisduolle 21.6.2022 17:29 | Päivitetty 28.6.2022 12:22
Levyarvio | Teksti-TV 666:ssa vaikuttavien Huotarin veljesten uuden bändin musiikki on emoyhtyettä kevyempää, mutta absurdin synkät sanoitukset toimivat varmasti tanssilattialla 21.6.2022 17:29 | Päivitetty 28.6.2022 12:17
Levyarvio | Multi-instrumentalisti Jimi Tenorin sooloalbumi yhdistää kutkuttavasti jazzia, elektroa, housea ja afrobeatia 21.6.2022 17:28 | Päivitetty 28.6.2022 12:23
Porvoo soi kohtalaisen rauhallisesti: konsertteihin liittyviä poliisitehtäviä oli alle kymmenen – "Pientä ärripurraa oli alueelta poistuttaessa" 20.6.2022 16:38
Porvoo soi sordiinolla, melurajat pitivät – Ensimmäistä kertaa järjestetty kaupunkifestivaali toi tuhansia Porvoon torille 19.6.2022 19:30
Kohuoikeudenkäynnin keskiössä ollut Johnny Depp saapui esiintymään Helsinkiin ja Tampereelle - heinäkuussa albumi Jeff Beckin kanssa 19.6.2022 18:04 | Päivitetty 20.6.2022 11:43
Askolan hiidenkirnut lumoavat kulkijan – mukaan kannattaa varata tarpeeksi aikaa, kunnolliset kengät ja hyvät eväät 19.6.2022 9:00 | Päivitetty 22.6.2022 8:27
"Euroviisut tekivät tästä duunin" – Blind Channel tähtää Euroopan ja Amerikan mantereen suurille areenoille 18.6.2022 20:00 | Päivitetty 20.6.2022 14:47
Ukraina voisi järjestää Euroviisut ensi vuonna, sanoo Britannian pääministeri Johnson 18.6.2022 14:36 | Päivitetty 18.6.2022 16:49
Taiteen harmoniaa ja hurmaavaa huvilaelämää – Uusi kesänäyttely nyt esillä Albert Edelfeltin Ateljeemuseossa 18.6.2022 7:00
Chisun historiallinen konsertti kotikaupungissa – Porvoo Soi perjantaina kesämekkosäässä 17.6.2022 21:49 | Päivitetty 17.6.2022 22:04
"Mitä enemmän taputetaan, sitä enemmän mekin hypitään" – Jokiteatterin Kesäillan valssi nousee jälleen Midgårdin lavalle 17.6.2022 15:00 | Päivitetty 17.6.2022 15:58
Euroviisuja ei järjestetä Ukrainassa ensi vuonna – Ukraina ei hyväksy päätöstä 17.6.2022 14:09 | Päivitetty 17.6.2022 21:51
"Huvin päiten ei huuateta" – Porvoo Soi -festarin melulupa kattaa jumputusta aamuyölle, mutta desibelejä tarkkaillaan koko ajan 16.6.2022 19:00
Päiväretki Somerolle yllättää: Samuraihaarniskoja, kartanotunnelmaa, 110 vanhaa toimivaa traktoria ja lopulta jäätelöt Badding-kioskilla 15.6.2022 20:00 | Päivitetty 16.6.2022 2:22
Porvoo Soi -festivaalin lava nousee jo torille - Tapahtuma työllistää kymmenen porvoolaista nuorta 15.6.2022 18:00 | Päivitetty 16.6.2022 11:35
Lue lisää näköislehdestä: Vaihdevuodet ovat paljon muutakin kuin kuumia aaltoja – elämäntapoihin kannattaa kiinnittää huomiota viimeistään keski-iässä 15.6.2022 18:00
Alkuperäiseen asuunsa palautetussa Edelfeltin ateljeessa kerrotaan porvoolaistaiteilijan kesänvietosta 15.6.2022 9:00
Maailmankuulu K-popjätti BTS jää tauolle – "Ei tilaa kypsyä" 15.6.2022 5:03 | Päivitetty 15.6.2022 7:49
Vihreätkin Porvoossa Pensselitehtaan bänditilojen kannalla: mistä muualta ne löytyisi ja tällä hinnalla? – "Bänditilojen ja skeittipaikan tarkoitus ei ole välttämättä olla samassa paikassa" 14.6.2022 9:06 | Päivitetty 14.6.2022 14:43
Örveltämistä, kovaa melua ja tarpeiden tekoa yksityispihoihin, Hamarin ranta-asukkaat haluavat nyt stopin yöjuhlille – "Ei siitä mikään bileranta ole tulossa" 13.6.2022 18:00
Levyarviot | Vuoden parhaita rocklevyjä 13.6.2022 10:51 Levyarviot | Jukka Nousiainen kantrin kiitotiellä 13.6.2022 10:52 Levyarviot | Surfmusiikin uusi tuleminen 13.6.2022 10:52 Levyarviot | Kypsä ja vähäeleinen 13.6.2022 10:52